UUTUUS!





AJANKOHTAISTA / PALSTAN SISÄLTÖ
MiniAnne on saapunut Suomeen !

MiniAnne on painelu ja puhalluselvytyksen (PPE) itseopiskeluun tarkoitettu konsepti, joka on mullistanut PPE-opetuksen jo useassa maassa. Tällä innovatiivisella, myös kotikäyttöön tarkoitetulla koulutuskonseptilla opetettiin PPE-taitoiseksi mm. 200 000 Norjalaista, vain kuudessa viikossa! Norjassa PPE-taitoisten määrä nousi kerralla 3,5:stä 7:ään prosenttiin !

MiniAnne onkin otettu osaksi kansallista PPE-opetusta mm. USA:ssa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Nyt siitä on vihdoinkin saatu myös suomenkielinen versio markkinoille.
Suomen pilottikokeilu koulujen osalta suoritetaan Tampereella Tampereen Aluepelastuslaitoksen ja Tammedin toimesta syyskuun 2007 aikana. Lisätiedot ja tulokset julkaistaan MiniAnnen kotisivuilla tapahtuman jälkeen.

MiniAnne Panssariprikaatissa

Lähes sataviisikymmentä heinäkuussa 2007 varusmiespalvelukseen astunutta alokasta elvytti MiniAnneja Panssariprikaatin liikuntasalissa osana sotilaille annettavaa ensiapuopetusta.
Panssarijääkärikomppanian alokkaat oli valittu Suomen ensimmäiseksi ryhmäksi, jolle on jaettu henkilökohtaiset harjoitteluohjelmat MiniAnne-nukkeineen ja dvd-pohjaisine ohjeineen.

Opetusylihoitaja Jorma Jokelan mukaan tarkoitus on selvittää henkilökohtaisen opetusohjelman merkitystä varusmiesten elvytystaitojen oppimisessa. Harjoitellut elvytystaidot kartoitetaan muutaman kuukauden kuluttua taitonuken avulla.
Jokelan mukaan vajaan puolen tunnin mittainen paketti PPE:n perustaidoista itseohjautuvan harjoitusohjelman, eli mallinuken ja sen mukana seuraavan dvd:n avulla vastaa jopa kuuden tunnin perinteistä koulutusta.
Harjoituksessa mukana olleen alokas Joonas Turnerin mielestä elvytystaitojen oppiminen ja kertaaminen kuuluvat ehdottomasti armeijan koulutukseen. MiniAnnen avulla Joonas uskoo voivansa opettaa elvytystaitoja myös kolmelle omaiselle. (HäSa 03.08.07)

Kurssiryhmien koko

MiniAnnen avulla voidaan kouluttaa kerralla suuriakin ryhmiä nopeasti ja laadukkaasti ilman suuria kustannuksia.

Koulujen yläasteen 7 -luokan oppilaat tai esim. ensiapukurssin kävijät saavat MiniAnnen omakseen tilaisuuden jälkeen ja voivat kotiharjoittelun yhteydessä opettaa saman myös perheenjäsenilleen pakkauksen mukana tulevan dvd:n avulla.
Norjassa koulutetiin ensin 65 000 koululaista, jotka kouluttivat edelleen 140 000 perheenjäsentään, joten lopullinen PPE-koulutettujen määrä oli yli 200 000 !  - Eli jokainen koululainen koulutti keskimäärin 2,5 perheenjäsentä.

Kaikissa pohjoismaissa jatkokoulutus on ollut samaa luokkaa. Omalla MiniAnne-pakkauksella PPE-taidon ylläpito on jatkossakin helppoa ja edullista.  -omalla ajalla, omassa olohuoneessa.

Kurssin kouluttajat

MiniAnne-paketin koulutustilaisuudessa ei tarvita ensiapuun erikoistunutta opettajaa, vaan opetuksesta vastaa dvd:llä esiintyvä opettaja ja 30 minuutin mittaisen kurssin vetäjän tehtävänä on vain huolehtia että kaikki oppilaat toistavat annetut tehtävät DVD-opettajan perässä.
30 minuutin opetusmenetelmän tehokkuus on osoitettu jo useissa tutkimuksissa. Tutkimustiedot ja muut lisätiedot MiniAnnesta julkaistaan MiniAnnen omilla kotisivuilla, jotka avataan vk. 37 loppuun mennessä osoitteessa www.minianne.fi

Koulutuspaikaksi kouluissa kannattaa varata jumppasali, johon mahtuu kerralla isompikin luokka, sekä riittävät AV-esitys välineet dvd:lle.
Kurssin vetäjänä kouluissa voi toimia vaikka oman koulun terveystiedon opettaja, joka saa omat toimintaohjeensa paketin mukana tai MiniAnnen kotisivuilta.
Yritysten ja muiden yhteisöjen koulutustilaisuuksissa voi vetäjänä toimia esim. yrityksen oma työsuojeluorganisaation edustaja tai vaikkapa ensiapuryhmän jäsenet.
Yritykset ovatkin jo ottaneet MiniAnnen henkilökunnan lahja-/ palkitsemis ohjelmaan mukaan kaikissa maissa jossa MiniAnne on jo lanseerattu.

Kustannukset

Norjassa vapaaehtoisjärjestö Norwegian Air Ambulance kattoi kustannukset rahankeräyksellä jäsentensä keskudessa ja Tanskassa ei-kaupallinen organisaatio kustansi MiniAnnet 35 000:lle koululaiselle.
Suomessa etsitään rahoitusyhteistyökumppanit Tampereella toteutettavan koulupilottiprojektin jälkeen. Lisää tietoa uusista koulutuskohteista ja niiden kustantajista julkaistaan jatkossa MiniAnnen kotisivuilla.

Pakkauksen sisältö:

- puhallettava MiniAnne-nukke
- PPE-opetus DVD, suomenkielinen (kesto n. 22 min.)
- eteenlevitettävä elvytysohje
- 2 kpl vaihdettavia varakeuhkoja MiniAnneen
- 2 kpl puhdistuspyyhkeitä
- pahvinen kännykkä soiton demonnstroimiseen lapsille
- pehmusteet polvien suojaksi


Hinta:  40 euroa, sis alv:n 22 %    (32,78 € / kpl alv 0%)

 

HUOM!       

Mikäli olet kiinnostunut toteuttamaan oman kotikaupunkisi kouluissa tai yrityksissä 30 minuutin PPE-opetuskurssin MiniAnne järjestelmällä joko yhteisön edustajana tai sponsorin roolissa, ota yhteyttä Kari Kuusistoon sähköpostitse, kari.kuusisto@tammed.fi, tai puhelimitse numeroon 040 - 542 3432 tai 03 - 2606 530.

PPE terveisin

Kari Kuusisto
Tammed Oy


 


Tulostettava versio  Lähetä artikkeli kaverille  

Takaisin


  


Ensiaputuotteet


[hakuohje]
Pikagallup
PPE:n oikea rytmi on

1 / 15
30 / 2
2 / 30